Karjalan Tykistökilta ry
EtusivuEmptyAjankohtaistaToimintaHallitusMuseotykkiJäseneksi?Linkit

Tapahtumakertomukset

- Kiltamatka Viroon 8. -10.5.
- Vierailu ampumaharjoituksessa 27.11.
- Tutustuminen Salpalinjaan ja Kotkaniemeen 14.9.2013
- Kiltailta Utissa 6.3.2013
- Ampumaharjoitusvierailu 7.11.2012
- Tallinan retki toukokuussa 2011
- Kannaksen retki 2010
- Kuvakavalkadi kiltaretkestä Vienan Karjalaan 10.- 14.7.2006
- Matkakertomus kiltaretkestä Vienan Karjalaan 10.- 14.7.2006


Tallinan retki toukokuussa 2011

KARJALAN TYKISTÖKILLAN MATKA TALLINNAAN

 

Vuoden 2010  kevätretkellä Kannakselle heräsi matkalaisten keskuudessa

ajatus tehdä vuoden kuluttua matka Tallinnaan ja tutustua siellä niihin

kohteisiin, joihin myöhemmät tiedustelut antaisivat mahdollisuuden .Asia

oli uuteen vuoteen tultaessa kypsynyt kiltaveli Ollille niin, että  touko-

kuussa seilaamme Tallinnaan  tutustumaan siellä oleviin maanpuolustuk-

siin liittyviin paikkoihin, joka ilmeisesti antoi aiheen retken työnimeksi

” Kannaksen muistelo ”.

Matkan vastuullisena järjestäjänä toimi Kymen Charterline, Utista  ja

niinpä omistaja – kuljettaja Petri Reunanen oli lähtenyt ihan itse ajamaan, kuten edellisenäkin vuonna. Viron puolella bussia ajoi kuitenkin vanha ystävämme Markku Kipinoinen. Näin Petri pääsi nauttimaan vähän matkalaisenkin osasta. Matkan käytännön järjestelyistä  vastasi tuttuun varmaotteiseen tapaansa killan  ” matkavastaava ” Olli  Kröger.

Mukana retkellä oli myös tuore sotatieteen tohtori Vesa Valtonen, joka

tunnettuun ja mielenkiintoiseen tyyliinsä esitelmöi menneistä tapahtumista.

Matka ajoittui perjantaille 13.05. – lauantaille 14.05.2011 .

 

Perjantai  13 05 2011

Retki alkoi tällä kertaa Lappeenrannasta, jossa  aamuvarhain – kello 05.30

linja-autoon nousi 12 reipasta kiltalaista. Kouvolasta, matkakeskuksesta

tuli  kello 06.45 mukaan 9 ja Helsingistä Länsi-satamasta 2. Näin koko

retkeläisryhmä oli kasvanut 24 innostuneeseen Eesti – matkaajaan.

Kouvolasta lähdettäessä Olli toivotti retkeläiset tervetulleiksi matkalle ja

antoi alustavan mutta  varsin täysipainoisen selvityksen matkaohjelmasta.

Sää oli poutainen, aurinkoinen ja lupasi miellyttävää merimatkaa, kunhan

niin pitkälle matkassa ehdittäisiin. Lähinnä aamuvirkkujen lappeenranta-

laisten  hyvinvoinnin säilyttämiseksi ensimmäinen pysähdys hoidettiin

Pukaron Paronille ,jossa aamukahvi näytti maistuvan myös kouvolalaisille.

Rattoisan automatkan päätteeksi saavuimme Länsi-satamaan noin  09.15,

jossa keltaväritteinen Tallink SuperStar jo meitä odotti.

Laivan lähtiessä kohti Tallinnaa sää merellä osoittautui aurinkoiseksi,

vähäpilviseksi ja lievätuuliseksi. Aallokko oli rannikon läheisyydessä

lähes olematonta, mutta aavalla merellä  nähtiin valkopäisiä aaltoja

(ehkä vajaan metrin korkuisia). Itämeren ylitys ei kestänyt kovinkaan kauaa, sillä  vajaan kahden ja puolentunnin (2t 25 min) seilaamisen jälkeen kiinnityimme Tallinnan satamaan.

 

Ainakin minulle oli uutta se, että erityisen maihinnousukortin työntäminen automaattiin  avasi pääsyn laivaan. Ei mitään tarkastuksia. Satamaterminaalista selvittyämme siirryimme  noin 200 metrin päässä olevaan Tallink Express Hotelliin, johon majoitumme. Siellä valmistauduimme lähtemään ensimmäiseen kohteeseemme  Lagediin jossa tutustuisimme Vabaduse Voitluse Muuseumiin eli Vapaussodan

Taistelun Museoon.

 

Lähdön hetki koitti  noin puoli kolme iltapäivällä , johon aikaan osui eestiläisten veteraanivieraittemme saapuminen hotelliin. Paljon kokeneet ja paljossa mukana olleet veteraanit: Raul Kuutma, Viktor Preiman ja Valdeko Raig tulivat tervehtimään suomalaisia ystäviään ja toimimaan oppainamme ja asiantuntijoina Museossa.

 

Lyhyen automatkan jälkeen astelimme pienehkön jokiuoman yli rakennettua siltaa pitkin, (varsin hieno rakennelma) museoalueelle. Varsinainen museotila oli vanhassa kartanossa, jonka tähän tarkoitukseen oli lahjoittanut talon omistaja edellytyksellä, että rakennuksesta pidetään hyvää huolta.

Kartano oli vaurioitunut pahoin sodan aikana ja neuvostoliittolaisten valtakauden vuosina vielä rapistunut. Rakennukset kunnostettiin Viron vapauttamisen jälkeen ja oli nyt suurin ponnistuksin entisöitynä varsin hyvässä kunnossa. Nämä mukanamme olleet veteraanit olivat kaikki uhranneet melkoisen panoksen museon rakentamisessa ja ovat edelleen uutterasti toiminnassa mukana. Suurin huolenaihe on veteraanien alati vähenevä joukko ja voimien ehtyminen. Nuorilla ei ole kiinnostusta.

Ensin saimme mielenkiintoista tietoa talon pihamaalla olevaan raskaaseen sotakalustoon, jonka historiasta oppaillamme oli runsaasti kerrottavaa. Kävin kolme vuotta sitten museossa ja voin jo ulkotiloista todeta, että tänä aikana oli kaluston määrä ja laatu huomattavasti lisääntynyt. Sama ilmiö oli havaittavissa myös museon sisätiloissa. Raul Kuutma kertoi, että he muuttelevat aika ajoin näyttelyesineistöä  ja sotiin liittyviä tapahtumia. Esim. Marsalkka Mannerheimista oli varsin laaja-alainen

näyttely jokin aika sitten. Osansa ovat saaneet eestiläiset, saksalaiset ja venäläiset (neuvostoliittolaiset) sotilaat ja sotakalustot. Museoesineitä on aseteltu kahteen kerrokseen ja kellarikerroksessa on pienimuotoinen kokous-/tarjoilutila.

 

                                                                                                               

Tutustumiskierroksen jälkeen laskeuduimme kokoustilaan, jossa jatkoimme keskustellen ja päivällistä nauttien. Keittiöväki oli loihtinut pöytiin monipuolista tarjoiltavaa pöydän täydeltä ja nehän maistuivat mittavan museorupeaman päätteeksi.

Ruokailun päätyttyä hiljennyimme kuuntelemaan sotatieteen tohtori Vesa Valtosen esitelmää ” Eestin ja Suomen poikien yhteisistä sotatoimista vapaussodan tiimellyksessä ”. Vesa oli hänelle ominaisella tavalla paneutunut erinomaisesti aiheeseen ja vei meidät mukaansatempaavasti sen ajan tapahtumiin. Mahtavalta tuntui minusta se, että tohtorismies pystyi asiapitoiseen ja todella vakaviin sotaisiin oloihin liittyviin tilanteisiin sisällyttämään kevyempää kerrontaa antaen myös

huumorin tulla esille.

 

Tämän jälkeen lämminhenkinen ilta jatkui huomionosoitusten ja muistamisten luovuttamisella käyntimme isännille. Noin kello 20.00 päätettiin yhdessäolo ja siirryttiin hotelliin, jossa aloimme jännittää jääkiekon MM-kisan  Suomi – Venäjä ottelua. Ja sitä taistelua oli miellyttävää seurata, kun Suomi nujersi Venäjän hienosti  3 – 0. Tähän oli mukava päättää päivä.

 

Lauantai 14.05.2011 

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme kukin oman päätöksensä mukaan, mutta kuitenkin hotellin aamiaiselle kello 08.00 alkaen. Säätilanne oli edellisestä päivästä kovasti muuttunut, Tallinna otti meidät vastaan koleassa ja sateisessa säässä.

Ohjelman mukaan jätimme hotellin kello 09.45 ja lähdimme seuraavaan kohteeseen, joka oli meren rannalla noin puolen kilometrin ajon päässä. Tavoitteena oli Patarein vankila, mikä tosin oli käytöstä poistettu. Alue ja rakennukset olivat alkujaan olleet Neuvostoliiton aikana rannassa merilinnoituksena, mikä Eestin ottaessa itsenäisyyden taas itselleen 1900-luvun alussa muuttui Tallinnan vankilaksi.

 

Tultuamme vankilan portille, oli meitä vastassa vankilan viimeinen vankilanjohtaja Nikolai Kask, joka otti meidät huostaansa perin ystävällisesti. Vankilan sisääntuloaulassa hän kertoi yleistiedot alueesta ja sen käytöstä, ja vielä melko hyvällä suomenkielellä. Selvisi, että linnoituksen lisäksi neuvostoliittolaiset käyttivät sitä vankilana.

 

Tämän esittelyn jälkeen lähdimme kierrokselle  rakennukseen, mikä käytön ja huollon puutteessa oli päässyt varsin huonoon kuntoon. Edes vankilaksi se ei enää olisi kelvannut – kivestä tehdyt rakennelmat, ikkunat ja kalusteet – rapistuneet, särjettynä ja hävitettynä. Vankila oli nyt surkeassa kunnossa. Kierros kuitenkin tehtiin erittäin koleissa tunnelmissa. Vankilajohtajan esitystä oli tosin mielenkiintoista kuunnella, sillä hän tunsi rakennuksen hyvin ja osasi sen vauhdikkaasti kertoilla. Johtaja oli virka-aikanaan tutustunut moniin Suomen vankiloihin ja pystyi näin vertaamaan olosuhteita asiantuntemuksella.

Eräitä  yksityiskohtia hänen tarinoistaan:

-  venäläisten aikana vankien olot olivat todella kurjia, valitettavasti  

    vallanvaihdon yhteydessä kaikki asiakirjat hävisivät (tiedot perustuvat

    kuulopuheisiin)

-  kuri oli ankarampaa kuin Eestin aikana

-  suomalaiseen vankilaan verrattuna  voi todeta, että Suomessa on

   vankeinhoitolaitos, Eestissä vankila

-  Suomessa asukkaita n. 5 miljoonaa, vankeja n.1500, mutta Virossa

    asukkaita  n. 1,5 miljoonaa, vankeja yli 5000

-  kummassakin maassa on vankiloissa selli 1 vankia kohti: Suomessa

   siinä on 1 vanki mutta Virossa  20 - 22 vankia

-  Virossa vangilla ei mitään mukavuuksia, paitsi tunnin ulkonaliikkuminen päivässä noin 1,5 m x 3 m suuruisessa kopissa, jossa on kattona rautalankaverkko.

-  rangaistukset pitempiä kuin Suomessa  ja vapautuminen voi riippua

   monesta seikasta mm. käyttäytymisestä.

Kierroksen aikana saatiin tutustua monenlaisiin vankien ja vartioiden tiloihin, joihin eroavaisuutta voi todeta vain asukkaitten määrässä. Mielenkiintoinen huone oli neuvostoliittolaisten käyttämä teloitushuone. Käynti kannatti tehdä, sillä se ainakin selvensi käsityksiä maittemme vankilakulttuurista.

 

Vankilareissun jälkeen siirryimme päiväkahville ja sieltä kaupungille tutustumaan nähtävyyksiin ja ostoksille. Ostospaikkana näytti olevan suosiossa  sataman läheisyydessä oleva market, jossa meidän lisäksi shoppaili runsaasti muitakin suomalaisia. Tavaravalikoimaa oli paljon, mutta suurimmalle osalle asiakkaista juomaostokset muodostivat useimmat kantamukset .

                                                                                                                          5

 

Kotiinlähdön aika  osui kello 17.30  ja samalla laivalla kuin tulimmekin.

Helsinki  saavutettiin n. kello 20.00 ja Kouvolassa  22.00 maissa.

Lappeenrannan veljet joskus sen jälkeen.

 

Matka oli miellyttävä taas kerran ja uuttakin tuli nähdyksi ja koetuksi, vaikka Tallinna sinänsä oli kaikille tuttu. Sydämelliset kiitokset erinomaisille matkan järjestäjille

 

 

                                                                      Erkki  Tuohisaari



© Karjalan Tykistökilta ry. 2010