Karjalan Tykistökilta ry
EtusivuEmptyAjankohtaistaToimintaHallitusMuseotykkiJäseneksi?Linkit

Tapahtumakertomukset

- Kiltamatka Viroon 8. -10.5.
- Vierailu ampumaharjoituksessa 27.11.
- Tutustuminen Salpalinjaan ja Kotkaniemeen 14.9.2013
- Kiltailta Utissa 6.3.2013
- Ampumaharjoitusvierailu 7.11.2012
- Tallinan retki toukokuussa 2011
- Kannaksen retki 2010
- Kuvakavalkadi kiltaretkestä Vienan Karjalaan 10.- 14.7.2006
- Matkakertomus kiltaretkestä Vienan Karjalaan 10.- 14.7.2006


Kannaksen retki 2010

KARJALAN TYKISTÖKILLAN MATKA KANNAKSELLE

 

Karjalan Tykistökilta oli koko alkuvuoden suunnitellut matkaa kannakselle ja

tutustuminen alueeseen ulottui aina Kronstadt`in saarelle saakka , Työnimenä

retkellä oli ” KANNAKSEN LINNOITTEET JA PIETARIN PUOLUSTUS ”

ja sen mukaisesti kohteet näyttivät valitun.

Matkan varsinaisena puuhamiehenä toimi alusta lähtien ”killan matkavastaa-

va ” Olli Kröger  ja hän myös toimi matkan johtajana varsin aktiivisesti ja

menestyksellisesti . Asiantuntijaoppaana antoi retkelle hienon ja vankan panok-

sensa  majuri Vesa Valtonen , jolta sanallisella sekä erinomaisella kartta- ja

kuvamateriaalilla retkeläiset saivat matkan alusta loppuun valtaisan informaatio-

paketin tutustumiskohteista ja muustakin. Kuljetuksesta vastasi Kymen Charter

Line:n omistaja-kuljettaja Petri Reunanen , joka turvallisen ja leppoisan ajon

aikana tarjosi antoisan tietopaketin kulkemastamme reitistä ja alueista .

Matka ajoittui  torstaista  20.05. – lauantaihin  22.05.2010 .

 

Torstai   20 05 2010

 

Liikenteeseen lähdimme  kello  06.30  Kouvolan matkakeskuksesta , josta autoon

nousi 10 retkeläistä . Aikaisesta aamusta huolimatta sää oli erinomainen : pouta,

lämmin ja aurinkoinen . Alku lupasi hyvää  ja matka kohti Lappeenrantaa alkoi.

Oppaamme Vesa ei malttanut olla avaamatta sanaista arkkuaan , vaan Luumäellä

paneuduttiin siellä oleviin  Salpalinjan-rakenteisiin , jotka eivät kuuluneet täysin

tutustumiskohteisiimme , mutta olivat merkittävästi  linnoitus- ja puolustustöiden

ketjussa aikanaan mukana .

Lappeenrannasta otettiin mukaan toinen puoli retkeläisistä ja näin oli joukkomme

koossa valmiina ”valloittamaan kannasta” kuten Vesa  asian ilmaisi.

Rajan ylitimme Nuijamaa-Brusnietsnoje-asemilla . Mitään erityistä hämminkiä

ei tapahtunut .

 

Ajoimme Juustilan,Kärstilän ja Papulan kautta Viipuriin , joka otti meidät vastaan

puolenpäivän  kesähelteisessä loistossaan . Tarkoitus oli suorittaa vain  rahan-

vaihto ja matkaeväitten täydennys , mutta  Vesa ehti kuitenkin kaupungin läpi-

ajon aikana kertoilla Viipurin takaisinvaltaamisesta  vuonna 1941 . Suunnitelman

mukaan jatkoimme  Koiviston tielle , sillä tavoitteemme oli Uuras .Sommeella

tuli sopivasti hitaasti liikkuen tavarajuna , mikä mahdollisti oppaalle tarjota meille

mielenkiintoisen selvityksen Ylä-Sommeella  tapahtuneesta motituksesta v. 1941.

Siinä suomalaiset saivat kohtuullisen pienillä vahingoilla viholliselta valtavan

määrän erilaista kuljetus- ja sotakalustoa. Tämä Porlammin mottina tunnettu kahina

on varsin tunnettu ja moniin kirjoituksiin aihetta antanut suomalaisvoitto

Junan mentyä ja puomien noustua jatkoimme eteenpäin kohti seuraavaa kohdetta.

Ihailimme maisemia ja erityisesti Rokkalanjokea,jonka näimmekin useamman kerran

 

                                                                                                                          2

 

päivän aikana. Entisen Johanneksen , nykyisen Sovetskij `in kautta  tehdsasalueen

ohi ja Rokkalankosken yli Uuraaseen .Tiet täällä  hyväkuntoisia.

 

Oppaamme Vesa oli varustautunut erinomaisesti kertomaan Uuraan linnoitukset

ja niille kiivettyämme  Viipurin lahdella tapahtunut suomalaisten suorittama

ylitys  v. 1941. Ylitys oli melkoinen uhkayritys , koska kokemattomilla miehillä

ja lähes olemattomalla kalustolla tehtävä ei etukäteen arvioiden  antanut paljoa

toivoa onnistumiselle. Tätä mieltä olivat ainakin eräät johtajista. Mutta joukossa

oli intomielisiä , jopa yltiöpäisiä kavereita , jotka uskoivat kykyihinsä ja itseensä.

Rohkeus ja kekseliäisyys yhdistettiin . Joukot siirrettiin rannalta toiselle ja lahden

ylitys oli tosiasia .

Vesalla oli runsaasti aineistoa tästä suomalaisten urotyöstä , jota selventämäään

hän näytti karttoja ja piirroksia . Tapahtumista  ja IV AK:N hyökkäyksistä

Viipurinlahdella sai selkeän kuvan.

 

Jätimme Uuraan, jätimme Johanneksen  ja siirryimme rannikolta aina Summan

kylään saakka.Tarkoitus oli tutustua linnoittamiseen tällä merkittävällä ja

kovia kokeneella alueella.Pysähdyimme  bunkkerille SK16 ,jonka luona opas

kartoitti meille linnoituksien sijainnit . Yllättävän tiheästi nämä paikat olivat.

Tämän jälkeen kokoonnuimme  taisteluissa kaatuneitten muistomerkille ja

edellisen käyntini jälkeen oli tapahtunut sellainen muutos,että patsaan takana

metsikkö  oli tuhoutunut metsäpalossa . Alue oli tyhjä puustosta. Se helpotti

opasta sijoittamaan puolustuslinnoitukset maastoon . Tämä oli yksi retkemme

kohokohtia , sillä niillä alueilla suomalaiset sotilaat antoivat maanpuolustuk-

selle kaksi kertaa elämässään maalleen suurimman uhrin.

Vietimme aikaa tällä alueella varsin pitkään , johon liittyi myös matkanjärjes-

täjien maittava kahvitarjoilu. Sää oli heti matkan ensimmäisenä päivänä tosi

helteinen , sillä auton ulkopuolinen lämpömittari antoi lukeman  31 astetta C .

 

Matka suuntautui  VT-asemalle ja Vammeljoelle . Ajelimme  Uudenkirkon

kunnan alueelle , jossa pysähdyimme kauniiseen puistoalueeseen , jossa ker-

rottiin olevan  ” Marjuskan ” muistopatsas , oli kirkon rauniot , puisto

ja  ” Rakkauden hauta ” – niminen muistopatsas . Tämä pysähdyspaikka oli

ensimmäinen , jossa venäläinen ” tiekauppias ” noteerasi joukkomme ja alkoi

tehdä kauppaa  ” ryssien ” tehokkuudella .

 

Aika kului ja ilta vanheni , joten jatkoimme kohti Terijokea ja majapaikkaa.

Tulimme Suomenlahden rantaan ja siellä kohtasi meitä yllättävä tilanne.

Tie oli tukossa ja paikalla runsaasti poliiseja ja ambulanssi-henkilöstöä .

Kun saavuttiin tapahtumapaikalle totesimme , että kaarteessa oli tapahtunut

                                                                                                                          3

liikenneonnettomuus , jossa ainakin kaksi ihmistä oli kuollut tiellä makaa-

vista ruumiista päätellen . Ohitimme paikan tyylikkäästi.

Sitten majoitumme paikalliseen hotelliin Geliosiin .

Ensimmäinen retkipäivä oli ohjelmaltaan päättynyt .

 

 

Perjantai , 21 05 2010 

 

Aamu valkeni Terijoella  eli Zelenogorskissa  sään puolesta edellisten päivien

tapaan aurinkoisena ja lupaili meille jälleen helteisiä aikoja.

Retki jatkui  Terijoen rantatietä kohti seuraavaa kohdettamme Kronstadt`ia  eli

Pietarin esikaupunkialuetta . Saimme ihailla tosin bussin ikkunan läpi hienoja

vanhan suomalaisen kylpyläalueen maisemia , joissa katsottavaa kyllä riitti.

Vielä löytyi vanhoja Suomen ajan rakennuksia , mutta olihan siellä runsaasti

myös venäläisten ökyrikkaitten taloja korkeine aitoineen . Hetkeksi pysähdyttiin

”roiston ” eli Otto Ville Kuusisen lyhytaikaiseksi jääneen ”hallituspalatsin ”

kohdalle muistelemaan erästä Talvisodan syttymistä edeltänyttä tapahtumaa.

Hyviä ajatuksia kuultiin matkalla taiteilija Repinistä ja hänen eriskummallisesta

rakennuksestaan .

Ylitettiin Rajajoki , ohitettiin Siestarjoki ja valmistauduttiin ylittämään Suomen-

lahti vieläkin rakenteilla olevaa Kronstadtin siltaa. Silta oli mahtava ja vaatinut

varmasti paljon ponnistuksia tekijöiltään , mutta saatiin kuulla Vesalta ja Petriltä,

ettei suunnitelma täysin onnistunut eikä tavotetta saavutettu . Maayhteys saareen

on kuitenkin olemassa .Ennen lounasta meillä oli aikaa tutustua Kronstadt`iin ,

sen moninaisiin kasarmirakennuksiin , satama-alueeseen , siellä olevaan laivas-

toon ja kanaviin , joita pitkin alukset saapuivat telakalle huoltoon ja korjattavaksi.

Oppaamme Vesa valisti meitä ansiokkaasti Kronstadt`in puolustusmerkitystä ja

sen osallistumista molempiin sotiin. Ruokailu tapahtui vanhalla upseerikerholla ,

jonka jälkeen suunnistimme takaisin mantereelle uusiin taisteluihin

 

Tulimme Siestarjoelle , jossa tutustumiskohteena oli  vihollisen Karjalan linnoitus-

alue Siestarjoen lohkolla . Oppaamme Vesa oli jälleen valmistautunut laajasti

selostamaan lohkon puolustusasemia . Aluksi kokoonnuimme tielle ,jolle venä-

läiset olivat keränneet puolustukseensa käyttämiä aseita . Varsinainen tutustumis-

kohteemme sijaitsi korkealla hiekkaharjulla , jonka rinteessä oli  Slon- (eli Norsu)

bunkkeri , jossa numero C 109 . Vesa kertoi bunkkerin ja sen alueen rakentamisesta,

käytöstä ja aseistuksesta asiantuntevasti ja vauhdikkaasti . Bunkkeri oli huonossa

kunnossa , mutta kaksi yksityiskohtaa huomioitiin . Aukoissa olevat tykit olivat

hyväkuntoisia , eivät ko. sodassa käytettyjä  , ja bunkkerin katolla liehui punalippu.

 

Seuraava pysähdyskohta liittyi oleellisesti tai ainakin näin on kerrottu Talvisodan

alkamiseen  marraskuun 30 päivänä 1939 . Olimme Mainilassa eli jo ennen sotia

                                                                                                                          4

Neuvostoliitolle kuuluneessa alueessa . Seisoimme vanhalla Kivennapa-

Mainila – tiellä  paikalla , jossa Mainilan laukaukset ammuttiin . Kulkusuun-

nassamme tien oikealta puolelta ammukset tulivat ja putosivat tien vasemmalle

puolelle peltoon , jonka näimme tieltä. Oppaamme selvitti monelta kantilta niitä

” tarinoita ” , joita tähän historialliseen tapahtumaan liittyy . Satusetiä on ollut

kautta aikojen , mutta joillakin näistä on kyky ja tarve satuilla vakavissaan .

Kaikki tutkimukset ja molemmilta puolilta annetut lausunnot vuosien aikana

vahvistavat sen tosiasian , että kyllä Mainilan laukaukset ammuttiin , mutta sitä

eivät tehneet suomalaiset vaan ryssät .

 

Monin miettein ja ajatuksin jätimme Mainilan peltoaukeat ja niihin laitetun

haisevan lannoituksen , joka konkreettisesti kuvasi vielä aikojen jälkeen sen

ajan epämiellyttävyydestä..

Poistimme yltämme valkoiset lumipuvut ja lähdimme kohti uusia suomalaisen

sotilaan  puolustuspaikkoja., joista tärkeimmän kohteen ja kiinnostuksen sai

Kotselässä oleva VT- puolustuslinjaan liittyvä Vammeljoen asema .Syöksyimme

oppaan – Vesan- perään tutustumaan paikan päällä puolustuslinjaan ja erityisesti

hyvin säilyneisiin imubetonikorsuihin . Vesan asiantuntemuksella saimme hyvän

kuvan siitä , millaisissa oloissa sotilaamme sillä lohkolla tehtäväänsä hoitivat.

Paikalla oli paljon nähtävää ja kokemus oli mahtava , varsinkin minulle , jolle

tämä paikka oli henkilökohtaisesti merkittävä . Vuosi 1944 ei jättänyt meistä

ketään -44 kesäkuun tapahtumien vuoksi kylmäksi.

Hienon ja sisältörikkaan ” metsämarssin ” jälkeen siirryimme valtatietä Pietari-

Viipuri majapaikkaamme  Victoria-hotelliin  Salakkalahden rantaan .

 

 

Lauantai ,  22 05 2010 

 

Aamu poikkesi melkoisesti muista aamuista . Vaikka tutuksi on tullut sanonta

” Viipurissa paistaa aina aurinko ” sen väite ei nyt pitänyt paikkaansa .Vesisade

ei ollut rankka , mutta mustalla pilvitaivaalla salamoi ja ukkosti riittävästi .

Ohjelmassa oli aamupäivä varattu ostoksien tekemiseen , mutta säätila ei juuri

innostanut kaupungilla liikkumiseen .

 

Ennen puolta päivää jätimme Victoria-hotellin ja bussi sai matkustajansa .Vesa

otti joukot ” komentoonsa ”  ja alkoi perehtyminen Viipurin viimeisen päivän eli

20.6.1944  tapahtumiin . Suuntasimme matkan Patterinmäelle , jossa jalkauduimme

ja kuuntelimme  suomalaisten ryhmityksistä ja toiminnasta eli toimimattomuudesta

suurhyökkäyksen alettua Viipurissa . Ryhmityksiin ja puolustustaisteluun valmistau-

tumiseen oli joukoilla vähän aikaa . Jopa laiminlyöntejä tapahtui. Viholliselle avautui

helppo tilanne vallata Viipuri.

Jatkoimme kierrosta kaupungilla ja kuulimme Vesalta suomalaisten sijoittumisesta

                                                                                                                          5

ja perääntymisreiteistä  ryssien hyökkäyksen edetessä.. Pysähdyimme Kivisalmen-

sillan läheisyyteen , koska nykyisen sillan korjaustöiden vuoksi emme päässeet

vesistön Tienristin puolelle. Saunalahden kapeikon vanhalle puusillalle kokoon-

nuimme kuuntelemaan Ollin selvitystä suomalaisten asettumisesta puolustukseen

Tienristille vesistön Suomen puoleiselle rannalle sekä vihollisen yrityksistä ylittää

vesistö . Hyökkäykset eivät onnistuneet ja niin ryssien valtausaikeet loppuivat.

Tutustumiskierroksen jälkeen menimme Pyöreään torniin lounaalle.

 

Ruokailtuamme oli ohjelmassa lähtö Viipurista ja reitin suunnassa oli jo näkyvissä

kotimatka . Paljon tuttuja paikkoja vilahteli ohi bussin kulkiessa Viipuri-Antrea-tiellä.

Papula-Kärstilä-Portinhoikka-Tali-Ihantala- VKT-linja- Kavantsaari ja Kuukauppi.

Ja ohjelman mukaan pysähdyimme Kuukaupin sillalle . Siltoja on sillä kohtaa kaksin

kappalein , mutta meitä kiinnosti vain vanha puukantinen . Kävelimme sillan kaaren

keskiosalle , jossa Vesa kertoi ensin tapahtumista sillalla suomalaisten vallattua sen

jatkosodan alkuvaiheissa .Mielenkiintoisinta oli kuulla ryssien asettamien räjähteitten

purkamisesta . jossa suomalaisten sotilaitten rohkeudella ja Säkkijärven polkan soit-

tamisella oli merkittävä osuus.

Tämän jälkeen Olli  muisteli sotilaiden urhoollisuutta tälläkin taistelupaikalla ja

näin muistopuheessaan kiitti sodan veteraaneja isänmaalle ja koko kansalle osoite-

tusta maanpuolustushengestä. Laulettuamme moniäänisesti virren sai Vesa osalleen

tämän herkän hetken päätteeksi heittää kukkakimpun Vuokseen kaatuneitten muis-

tolle.

Matka jatkui ja seuraavaksi pysähdyimme hetkeksi Antrean hautausmaalle ja kirkon

raunioille

 

Antrean jälkeen tie muuttui varsin huonoksi , sillä pinta oli pahasti rikkoutunut ja

tiessä oli runsaasti suuria kuoppia. Vaikeuksista huolimatta saavuimme  kuitenkin

lopulta Ensoon eli Svetogorskiin ja rajamuodollisuudet alkoivat. Enson puolella

ne eivät sujuneet joustavasti , mutta niistäkin selvittiin .

Imatralta matka eteni lappeenrannan kautta Kouvolaan.

 

Retki oli mielestäni erinomainen ja järjestelyt hoidettu hyvin .Voi vain todeta,

että vastuussa olevilla on kokemusta ja asiantuntemusta.

Tästä kaikesta lämmin kiitos  Ollille , Vesalle ja Petrille .

 

                                                                      Erkki Tuohisaari

 

 

 

 

 

 

 

 



© Karjalan Tykistökilta ry. 2010